Kortekoti sijaitsee maaseudun rauhassa Juupajoella, Pirkanmaalla. Kortekoti on yhteisöllinen koti ikäihmisille, joiden psyykkinen tai fyysinen toimintakyky on sairauden vuoksi heikentynyt siten, että henkilö tarvitsee jonkin verran tai runsaasti apua arjessaan. Tarjoamme lämminhenkistä ja kuntouttavaan työotteeseen perustuvaa tehostettua palveluasumista. Henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden.
Kortekoti on hyväksytty maaliskuussa 2020 Tampereen kaupungin palvelusetelituottajaksi tehostetun palveluasumisen osalta!
Kortekodille on myönnetty Yhteiskunnallisen yrityksen sertifikaatti vuonna 2016 ja yritys on palkittu Vuosisadan yrityksenä vuonna 2017.
Omaisten vierailut Kortekodilla Covid19-epidemian aikana
- Vierailusta tulee ilmoittaa etukäteen soittamalla hoitajien puhelimeen 03 335 6939 mielellään vähintään vuorokautta ennen vierailua.
- Läheisten tulee olla terveitä ja oireettomia. Ulkomailta palatessa ensimmäisen 14 vuorokauden aikana vierailut eivät ole sallittuja.
- Suositeltavaa on, että läheisiä olisi kerrallaan tapaamisessa korkeintaan kolme. Tapaamisen aikana suositellaan noudatettavan turvaetäisyyttä, joka on kaksi metriä. Tapaamisessa on käytettävä tarvittavia suojaimia. Käsienpesusta- ja desinfioinnista on huolehdittava sekä ennen että jälkeen tapaamisen ja myös tapaamisen aikana.
- Henkilökunta opastaa suojaimien käytössä ja on tarvittaessa mukana tapaamisessa.